| Suomen ensimmäisen naistohtorin arkistoaineistoa ja valokuvia Helsingin yliopistomuseoon |
|
Helsingin yliopistomuseo on äskettäin saanut lahjoituksena lääketieteen ja kirurgian tohtori Karolina Eskelinille kuuluneen arvokkaan valokuva- ja arkistoaineistokokoelman. Kokoelman on lahjoittanut lehtori, eläkk. Anneli Airio, joka on Karolina Eskelinin sukulainen.
Karolina Eskelin ja herrat 1890-luvulla. Kuva: K. E. Ståhlberg. Lääketieteen ja kirurgian tohtori Karolina Sidonia Eskelin (1867–1936) oli monella tapaa merkittävä nainen. Hän aloitti yliopisto-opintonsa Keisarillisessa Aleksanterin -yliopistossa vuonna 1885 yhtenä ensimmäisistä suomalaisista naisista. Vuonna 1895 Karolina Eskelin puolusti väitöskirjaansa Studier öfver tarminvagination ja suoritti seuraavana vuonna tohtorintutkinnon ensimmäisenä naisena Suomessa. Karolina Eskelin työskenteli muun muassa apulaislääkärinä Helsingin yleisen sairaalan kirurgian klinikalla, yksityislääkärinä Tampereella, Yhdysvalloissa ja Helsingissä sekä hoiti Helsingin Kalliossa kirurgista klinikkaa. Hän perusti oman sairaalan ensin Tampereelle ja myöhemmin Helsinkiin. Eskelin kirjoitti lehtiin kansantajuisia kirjoituksia terveysasioista ja julkaisi useita terveysoppaita, jotka käsittelivät muun muassa ensiapua, henkilökohtaista terveydenhoitoa ja sukupuolitauteja.
Naiset yliopisto-opiskelijoina olivat 1880-luvulla harvinaisia poikkeustapauksia. Lahjoitus sisältää 103 valokuvaa, kolme esinettä, viisi kirjaa sekä viisi arkistokoteloa erilaisia asiakirjoja, muun muassa kirjeitä, opiskeluaikaisia vihkoja ja papereita, opintoihin ja työelämään liittyviä todistuksia, muistiinpanoja, käsikirjoituksia, esitelmiä, onnitteluita, kustannussopimuksia, seurojen kutsuja ja jäsenkortteja, lehtiä, lehtileikkeitä sekä surunvalitteluja. Aineisto tullaan luetteloimaan ja osittain julkaisemaan arjenhistoria.fi -sivustolla.
Opiskeluaikanaan Karolina Eskelin oli mukana perustamassa naisylioppilaiden omaa De Kvinnliga -yhdistystä. Yhdistykseen kuuluneiden nuorten naisten valokuvia ja sen jäsenten kirjoituksia on mukana lahjoituksessa. Karolina Eskelin takarivissä vasemmalla. Kuva: Oscaria Sarén. |


